Siirry suoraan sisältöön

Suomen kansallislaji

Mies ottamassa palloa kiinni räpylällä.

Suomen kansallislaji pesäpallo houkuttelee pelaajia ulkoilmaan liikkumaan etenkin kesäisin. Monipuolinen Korkeakangas mahdollistaa myös pesäpallon pelaamisen monien muiden talvi- ja kesälajien ohella. Pesäpallo on varmasti suurelle osalle suomalaisia hyvin tuttu peli. Tätä kansallislajia on pelattu kouluaikoina sekä monesti myös vapaa-ajalla sen jälkeen. Nykyään tunnettu pesäpallo on kehitetty aikoinaan amerikkalaisesta baseballista ja 1900 -luvun alussa Suomessa pelatusta kuningaspallosta.

Suomen kansallislaji sopii vapaa-ajan urheiluksi

Suomen kansallisurheilulaji pesäpallo on mitä parhain tapa viettää etenkin kesäistä päivää. Pesäpalloa ei kuitenkaan voi harrastaa yksin tai edes kaksin, vaan se vaatii kaksi joukkuetta. Ne kilpailevat toisiaan vastaan ollen vuorotellen ulko- ja sisävuorossa. Sisällä oleva joukkue pyrkii tekemään mahdollisimman monta juoksua. Juoksujen määrä ratkaisee jakson voiton. Jaksojen voitot taas ratkaisevat koko ottelun voiton.

Pesäpallo sopii hyvin sekä lapsille että aikuisille. Se onkin mukava peli pelattavaksi vaikka koko perheen kesken. Esimerkiksi ystäväperheen tai naapurin perheen voi haastaa mukaan, jolloin peliin saadaan lisää pelaajia ja riittävän suuret joukkueet. Pesäpallon pelaaminen vaatii myös mailan, pallon sekä räpylät pallon kiinniottoa varten. Välineitä saa kuitenkin ostettua kattavasti ympäri Suomen.

Suomen kansallisurheilulaji Korkeakankaalla

Suomen kansallislaji onnistuu Korkeakankaan pallokentällä. Kenttä on 55 x 100 metrinen murskekenttä. Se soveltuu pesäpallon ja monien muidenkin lajien harrastamiseen. Kenttä sopii kesäkaudella vaikkapa pesäpalon pelaamiseen ja talvikaudella se taas toimii hiihdon lähtö- ja maalialueena. Kentällä järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Kentällä ei siis välttämättä pääse pelaaman aivan milloin tahansa. Esimerkiksi Valkeakosken kaupungin liikuntatoimisto osaa antaa lisätietoja kentän käytöstä tiettyinä ajankohtina.

Mikäli kenttä on varattuna ja Suomen kansallislaji on unohdettava siltä päivältä, tarjoaa Korkeakoski mahdollisuuksia monenlaiseen harrastamiseen. Alueella voi lenkkeillä tai pelata frisbeegolfia, joka sekin on hauska koko perheelle sopiva joukkuelaji. Tarjolla on myös esimerkiksi mahtavia pyöräilyreittejä ja laavu, jonne voi pysähtyä lepäämään sekä syömään eväitä.

Pesäpallo tutuksi

Pesäpallon harrastaminen ei vaadi sen kummempia taitoja, mikäli sitä harrastaa vain huvin vuoksi. Lajin säännöt kannattaa kuitenkin opetella, sillä muuten pelaaminen on vaikeaa. Pesäpallon säännöt löytyvät helposti netistä. Monelle säännöt ovat kuitenkin jo valmiiksi tuttuja esimerkiksi koulun liikuntatunneilta. Pesäpallon pelaaminen ei myöskään usein kannata sadesäällä. Tällöin aikaa voi kuluttaa seuraamalla pesäpalloa TV:stä tai netistä tai vaikkapa pelaamalla. Lue lisää aiheesta sivulta onlinecasinosuomi.fi netissä pelaamisesta.

Esimerkiksi naisten tai miesten superpesis kiinnostaa myös pesäpallon harrastajia. Se on Suomen pesäpallon korkein sarjataso. Sadepäivät voikin käyttää loistavasti Superpesikseen tutustumiseen ja pelien seuraamiseen. Pelejä seuraamalla voi jopa saada loistavia vinkkejä omaa peliä varten. Sitä tarjoaa katsottavaksi esimerkiksi Ruutu-palvelu.

Suomen kansallislaji ja muut Korkeakankaan lajit kohottavat kuntoa

Sekä pesäpallo, talviurheilulajit että monet muut Korkeakankaan tarjoamat lajit kohottavat jokaisen kuntoa ja lisäävät terveyttä. Liikuntaa ei siis kannata jättää harrastamatta, vaikka pesäpallokenttä olisikin varattuna. Kannattaakin muistaa, että myös muut urheilulajit kohottavat kuntoa, jolloin pesäpalloakin jaksaa pelata tulevaisuudessa paremmin. Urheilua ei myöskään tarvitse ottaa liian vakavasti. Kesäkaudella voi vaikkapa pistäytyä välillä Korkeakankaan rinnekahvilassa.

Korkeakankaalta löytyy myös esimerkiksi kuntoiluvälineparkki treenaamista varten. Kuntoiluvälineparkissa on 3 ulkokuntoilulaitetta, joissa voi tehdä keskeisimpiä perusliikkeitä. Niitä ovat vatsa- ja selkäliikkeet, leuanveto ja dippi. Se sijaitsee lähtö- ja maalialueelta noin 300 metriä länteen.

Suomen kansallislaji pesäpallo on loistava harrastus Korkeakankaan kentällä harrastettavaksi. Se sopii koko perheelle, ystäväporukalle kuten myös vakavammin pelaaville. Pesäpalloa voi pelata aivan yhtä hyvin huvikseen ja kunnon kohotuksen kannalta kuin myös kilpailumielessä vaikkapa työkavereiden tai firmajoukkueiden kesken. Korkeakangas tarjoaa myös erittäin monipuolisen tarjonnan muitakin vaihtoehtoja ulkona treenaajille ja liikkuville kävijöille.