Usein itsetunnon nähdään olevan varsin mustavalkoisesti joko hyvä tai huono eli heikko. Itsetunto on osa minäkäsitystä rakentuen lapsuuden ja nuoruuden aikana. Mistä huono itsetunto johtuu? Itsetunnon ollessa huono, saattaa ihminen kokea huonommuuden tunnetta ja pohtia paljon sitä, mitä muut ihmiset mahtavat itsestä ajatella. Tämä voi johtaa itsetunto-ongelmiin. Esimerkiksi elämänkokemukset ja ihmissuhteet vaikuttavat siihen, miten arvioimme itseämme.
Mistä huono itsetunto johtuu ja kuinka se vaikuttaa elämään?
Huono itsetunto voi johtua vaikeista elämänkokemuksista, kuten kiusaamisesta. Myös erilaiset traumaattiset kokemukset ovat usein heikon itsetunnon taustalla. Myös hellyyden ja hoivan puute on todettu toisinaan aiheuttavan itsetunto-ongelmia. Huonosta itsetunnosta kärsivä ihminen on usein epävarma ja saattaa arkailla esimerkiksi sosiaalisia tilanteita. Tällainen henkilö vertailee itseään usein muihin ja kokee helposti huonommuuden tunnetta.
Itsetunnon heikkeneminen voi johtua myös fyysisistä oireista ja haasteista. Esimerkiksi hiustenlähtö ja kaljuuntuminen voivat johtaa itsetunnon heikkenemiseen. Samaten ylipaino ja epävarmuus omasta ulkonäöstä liitetään usein itsetunnon heikkenemiseen. Mikäli kokee, että fyysiset muutokset laskevat omaa itsetuntoa on hyvä reagoida asiaan heti. Itsesääli ei paranna oloa, vaan kannattaa pyrkiä löytämään itsestään ne hyvät puolet, joista voi olla ylpeä.
Itsetuntoa voi parantaa
Itsetuntoa voi myös parantaa ja heikosta itsetunnosta ei tarvitse kärsiä lopun elämäänsä. Hyvä apu itsetunto-ongelmiin on psykoterapia, jossa on mahdollista päästä ongelman juurille ja lähteä rakentamaan uutta, vahvempaa itsetuntoa. Samalla voi rakentaa itselleen elämää, jossa hyväksyy itsensä sellaisena, kuin on ilman häpeää ja alemmuuden tunnetta.